Suomalaisten lähetysjärjestöjen talous notkahti vuonna 2016

3/26/2018

Suomen lähetysneuvosto (SLN) on julkaissut tilaston, joka lähes kaikki Suomen lähetystyötä tekevät järjestöt ja kirkot. 

Tilasto näyttää, että vuonna 2016 seurakuntien määrärahoissa ja julkisessa rahoituksessa tapahtui selkeä notkahdus verrattuna edeltävien vuosien tasaiseen taloudelliseen tilanteeseen. 

”Seurakuntien lähetystyöhön osoittamien budjettivarojen ja valtion kehitysyhteistyöhön suuntaaman rahoituksen pienenemiseen lienee vaikuttanut maailmantalouden hidastuminen. Lähetysjärjestöt ovat saaneet useiden vuosien ajan merkittävästi valtion kehitysyhteistyöhön kohdennettuja varoja, mutta vuonna 2016 valtionrahoitus kehitysyhteistyöhön pieneni merkittävästi leikkausten myötä”, arvioi Suomen lähetysneuvoston puheenjohtaja Timo Keskitalo muutosta. 

Julkisen talouden tiukentuminen näyttää koetelleen suurimpia järjestöjä, eli Suomen Lähetysseuraa ja Fida Internationalia. Suurimmalla osalla takana on taloudellisesti onnistunut vuosi ja osa järjestöistä on jopa vahvistunut taloudellisesti. 

Yksityisten lahjoittajien tuki lähetystyölle on säilynyt entisellään.

”Erityisen rohkaisevana voidaan pitää yksittäisten kansalaisten lahjoituksiin perustuvan lähetyskannatuksen jatkumista vahvana taloudellisesti vaikeampanakin aikana”, Keskitalo iloitsee.

Tilasto perustuu järjestöjen Suomen lähetysneuvostolle antamiin tietoihin.

Vuonna 1919 perustettuun Suomen lähetysneuvostoon kuului vuonna 2016 30 lähetystyötä tekevää kirkkoa, kristillistä yhteisöä ja lähetysjärjestöä.  

Lisätiedot:
Timo Keskitalo
Suomen lähetysneuvoston puheenjohtaja
timo.keskitalo@patmos.fi
www.lahetysneuvosto.fi