Maailmanlähetyksen konferenssi päätettiin yhteydestä voimaantuneina

13.3.2018

Albin Hillert/WCC

Viimeisenä päivänä ollaan kuultu vahvoja afrikkalaisten naisten puheenvuoroja. Ristin voima on hulluudessa. Paavalin sanat kuinka risti hullutusta niille jotka maailmasssa kulkevat, mutta niille jotka Jumalaan uskovat se on Jumalan voima.

Raamattutunti piti sisällään poliittista feministiteologiaa.

Aamupäivän aikana kerrottiin, kuinka eräs nuorehko konferenssiin osallistunut nainen on raiskattu Arushassa viikon aikana. Luettiin vetoomus (Black Thursday) ja sen osoitettiin solidaarisuutta nousemalla ylös ja pitämällä hiljaisuus. Lopuksi afrikkalainen naispastori johdatti yhteiseen rukoukseen.

Aamupäivällä jaettiin myös ensimmäinen lyhyt versio konferenssin yhteenvetoasiakirjasta. Siinä puhutaan Kirkkojen maailmanneuvoston lempiteemoista oikeudenmukaisuudesta, markinaaleista ja luomakunnasta. Myös konferenssissa käsiteltyjä opetuslapseuden näkökulmia on nostettu esille.

Unelmat ja unelmointi olivat runoissa ja musiikissa esillä.

Edessä on iltapäivän aikana verkostoitumista, loppuyhteenvetoa ja juhlintaa. Yölento tuo takaisin kohti Pohjolaa.

- Mervi Viuhko, Sansa
Suomen lähetysneuvoston edustaja